EVE tuli tunnetuksi Dingo-yhtyeen mystisenä basistina, joka jätti bändin varsin pian ”Nimeni on Dingo”-albumin aiheuttaman teinihysterian keskellä. Dingosta lähdettyään EVE siirtyi soolouralle ja teki lyhyessä ajassa kolme menestysalbumia Eve (1985), Laulava Muukalainen (1986), Saura (1987). Albumien suosion myötä vuosina 1984-1988 Eve keikkaili bändeineen tiiviisti ympäri Suomea. Usean albumin ja pitkien kiertueiden jälkeen EVE päätti laittaa soolouransa hetkeksi jäihin ja matkusti vuodeksi Intiaan. Suomeen palattuaan Eve keikkaili eri kokoonpanoissa mm. Remu Plays Hurriganes-yhtyeessä ja viihtyi hyvin muiden projektien parissa.

Vuonna 1995 oli jälleen aika siirtyä tekemään omaa musiikkia, jolloin neljäs albumi Kuunpoika Luca-albumi käynnisti soolouran. EVE keikkaili jälleen vuosien tauon jälkeen tiiviisti ympäri Suomea. Vuonna 1996 julkaistu kokoelma-albumi ”20-suosikkia – Rankkasateessa” kokosi suurimmat hitit yksiin kansiin jonka jälkeen seuraavat kuusi vuotta EVE viihtyi jälleen muiden projektien parissa.

Vuonna 2002 Eve ja Neumann tapasivat vuosien tauon jälkeen jolloin kaksikko aloitti keikkailun Dingo Duo:na. Parin vuoden nostalgia-keikkailun jälkeen, Dingo teki comebackin vuonna 2004, jolloin bändin alkuperäisjäsenet Neumann ja Eve lähtivät uuden kokoonpanon kanssa kiertueille. Dingo-albumi “Purppuraa” julkaistiin vuonna 2005. Albumilta löytyvät Even kirjoittamat ja laulamat kappaleet ‘Intiaanikesä’ ja ‘Kaikki kaunis katoaa’.

Vuonna 2008 EVE päätti siirtyä jälleen oman soolouran pariin. Tällä hetkellä hän on kirjoittanut jo useita kappaleita 2010 julkaistavalle viidennellle EVE-albumille. Uusi bändi on myös sisäänajettu EVEn esiinnyttyä loppuunmyydyllä keikalla Porissa elokuussa 2009.

 
 
Sony Music Popgee